Ihana kesä!

Ihana, sateinen kesä on lopuillaan (vaikkei sitä haluaisi myöntää). Kaikki vehreys ja vihreys on niin 'hoitavaa' katseltavaa. Rakennamme par aikaa temppeliä pihaan. Temppeliä, mikä oli ympäristötaidenäyttelyn työ muutama vuosi sitten. Siitä olisi tarkoitus tulla ihan oikea temppeli, sillä unelmamme on pitää vielä jonain päivänä kunnon vanhanaikaisia kesäseuroja. Sellaisia, missä voisimme iloita ja kasvaa yhteisestä uskosta. Hyvää musiikkia, hengellistä 'ruokaa' ja anopin ihanaa pullaa. Temppeli teos oli aikaisemmin järven rannalla, nyt se on kotipihassa. Sen nimi oli 'Elävän Jumalan temppeli'. Olikin kiva, että paikallinen ihana diakoni pyysi minua kertomaan kristillisestä taiteesta kohtaamispaikalle. Siinä on kerrottavaa, koska juuri usko on se improvisaation syvin lähde. Jumala, joka on niin ihmeellinen ja suuri! Hänen voimansa on niin suuri ja ihminen pieni. Viikko sitten salamaan iskiessä 10m:n päähän huoneesta, missä rajuilmaa seurasimme, saimme ymmärtää jälleen kerran, miten ihminen on loppujen lopuksi niin voimaton, kun Jumala puhuu. Tavalla ja toisella. Kyllä kädet meni ristiin vielä uudestaan silloin, kun katsoimme usean metrin pituista repeämää maassa, mihin salama oli lyönyt. Tuli mieleen Psalmin 23 kohta: Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.